Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.

Lappiin!!!!

Nyt se vihdoin tapahtuu, minä lähden Lappiin! Vihdoin ja viimeinen! Nämä ovat sanat, mitkä nousevat päällimmäisenä mieleen kun hyppään autoon ja laitan navigaattoriin määränpääksi Rovaniemen. Tunnelma on innostunut ja myös hieman odottava. Tuntuu kuin olisi lähdössä suureen seikkailuun kohti tuntematonta, vaikka määränpäähän ei ole kuin 200 kilometriä. Edessä on kuitenkin suuri muutos, vaihtuu kotikunta, maakunta ja työpaikka. Työ on sellainen mitä en ole aikaisemmin tehnyt ja Lapissa olen armeijaa lukuunottamatta asunut viimeeksi vuonna 1995 kun olin 7 vuotias. Mukaan lähtee vain tärkeimmät Muutama tavara, usko jo Autoon lähtee mukaan ainoastaan kesä- ja syksyvaatteet, urheiluvälineet, airfryer sekä kaksi kahvinkeitintä. Niillä pääsee jo aika pitkälle, ei pitäs ainakaan kahvihammasta päästä kolottamaan. Mikä olis paras reitti, Ranuan, Yli-Iin vai Kemin kautta. Ranuan kautta sais ajella rauhassa, mutta se on vähän tylsä pätkä. Taidan valita Kemin reitin ja hakea Lapintuuleen Nesteeltä

Heinäkuu, miksi en ole Lapissa

Heinäkuu ja mun pitäs olla Lapissa Varmaan moni on ihmetellyt, miksi päivityksiä Lapista ei tuu. Sille on hyvä syy, en ole siellä. Jotenkin oli semmonen kutina, ettei tää tuu menemään niin, kuin oli suunnitelma. Monta kertaa olin tekemässä muuttoilmoitusta Lappiin, mutta aina se jostain syystä jäi.  Monta kertaa mietin, että Murphyn laki varmasti toteutuu ja jokin menee pieleen. Joku myös meni pieleen.  Tämä ei ole Lappi Mitä tapahtui ja miksi  Olin kummipoikien ja parin muun kossin kanssa Superparkissa. Sieltä löytyy lukuisia trampoliineja, missä on hirveän kiva pomppia ja tehdä temppuja. Jonkun olisi vaan pitänyt kertoa, ettei aikuisen ihmisen kannata sekaantua niihin. Yksi trampoliini oli sellainen, mistä pystyi hyppäämään (jos osaa) korkean tason päälle. Pojat aikansa yrittivät ja kun siitä ei tullut mitään, päätin näyttää miten se tehdään.  Otin muutaman reippaan pompun ja hyppäsin täysillä ylös ja eteenpäin. Hyppy jäi hieman vajaaksi ja vasen jalka kolahti isovarvas edellä seinää