Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella nuotio merkityt tekstit.

Tarinoita nuotiosta ja nuotiolla

Nuotiolla ihminen viihtyy Vanha kansan viisaus kuuluu: "tuli on hyvä renki, mutta huono isäntä"  Tätä jaksaa katsella! Tämä on tullut huomattua ihan käytännössä. Pikkupoikana veljeni kanssa sytytimme vahingossa pienen metsäpalon, jonka sammuttamiseen tarvitsi palokunnan apua. Tulenkäytön historiaa Tulen käyttäminen keksittiin noin 1,6 miljoonaa vuotta sitten. Silloin ihminen ei vielä osannut tehdä tulta, vaan se otettiin talteen esimerkiksi salaman sytyttämästä metsäpalosta. Tulenteko opittiin vasta noin 100 000 vuotta sitten, tarkkaa ajankohtaa on hankala selvittää ja siitä on tutkijapiireissä olemassa useita teorioita. Aikoinaan tulta on käytetty suojaksi pedoilta, lämmittelyyn, valaisuun ja ruoan laittoon. Edelleenkin osassa maailmaa tulta käytetään näihin samoihin tarkoituksiin, mutta esimerkiksi Suomessa tuli liittyy nykyään lähinnä ruoan valmistukseen ja lämmitykseen.  Tulta käytetään tänä päivänä myös nuotiolla. Nuotio onkin paikka, missä minä viihtyisin määräämättömän...

Päiväretki Korouomalle

Päiväretki Korouomalle  Retki Korouomalle on ollut jo pidempään mielessä. Sunnuntaina oli hieno keli ja vapaapäivä, joten tuumasta toimeen ja auton nokka kohti Posiota. Korouoman maisemaa Lähtö ja ajomatka Posiolle Päätin ajaa autolla Koivukönkään p-paikalle ja jatkaa sieltä matkaa jalan ainakin Kanjonilaavulle asti, matkaa pitäisi yhteensä kertyä edestakaisin matkalla noin 13-14 kilometriä. Matkaa Koivukönkäälle Rovaniemeltä tulee noin sata kilometriä ja ajomatka kestää hieman yli tunnin. Kotoa pakkaan mukaan ainoastaan perus notskikamat, jotka ovat aina repussa ja termarillisen kahvia. Ennen matkaanlähtöä tankkana kunnolla kaurapuuroa ja kananmunia, jotta riittäisi bensaa koko päiväksi. Lähden ajelemaan ja käyn matkalla kaupasta hakemassa makkaraa, mehua ja nisua. Ajomatka sujuu leppoisasti äänikirja kuunnelleen. Tie on hyvässä kunnossa ja maisemat hienot, ajoittain tie menee ihan Kemijoen rannassa. Vanttauskosken voimalaiton ja liukumäki  Auttiköngäs Matkalla otan lyhyen py...