Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella luontomatkailu merkityt tekstit.

Roadtrip synnyinseudulle

Roadtrip synnyinseudulle Sodankylään  Maaruska on jo alkanut ja oli viimein aika pyörähtää muistelemassa lapsuutta Sodankylässä. Olin vähän alle seitsemänvuotias, kun muutimme Kiiminkiin. Silti muistan monia asioita ja paikkoja Sodankylästä. Toki muistoja on tullut lisää muuton jälkeen ja tulee edelleen. Ajomatka Sodankylään on hieman tylsä eikä matkalla ole hirveästi nähtävää, varsinkaan etelämpänä. Torvisen kohdalta näkyvä Luosto on oikeastaan ensimmäinen hienompi kohta pohjoiseen päin ajettaessa. Tärkeimmät sijainnit Mummola Tässä oli aikaisemmin toinen liittymä pihaan  Ensimmäinen paikka mitä menen katsomaan on entinen mummola Pörsiöntiellä. Rakennus on myyty jo vuosia sitten papan kuoltua. Hetken aikaa siinä toimi jokin kelkkakerho, mutta nykyään se mahtaa olla kokonaan asuinkäytössä. Mummolaan kuului myymälä, halli/paja ja itse asunto. Muistan että penskana myymälä ja varasto olivat hirveän jännittäviä paikkoja ja niitä olisi tehnyt mieli tutkia enemmänkin, hyllyistä oli...

Hirvibongausta YLE:n kanssa

Suomen Yleisradio halusi tutustua hirvibongaussafariin YLE:n toimittaja kuuli järjestämästämme hirvisafarista ja halusi tehdä siitä jutun. Mukaan sattui useampi asiakas, joten autossa oli tiivis tunnelma. Näkyikö reissulla mitään, se selviää alempana. Potentiaalisia spottauspaikkoja Lähtö Rovaniemeltä Aloitan työpäivän noin klo 18 toimistolta, keräilen reppuun tarpeelliset välineet kuten kiikarit ja taskulamppuja. Soitan seuraavaksi esimiehelleni viimeisiä ohjeita varten. Puhelun aikana kuulen että mukaan lähtee myös toinen työkaveri ja Kätkävaaran luontokeskuksesta kyytiin tulee vielä hän itse ja toimittaja, joten auto tulee olemaan täynnä.  Lähden toimistolta liikkeelle ja suunnistan kohta Hotelli Aakenusta, jossa asiakkaat jo odottavat innokkaina. Asiakkaina on tällä kertaa viisi nuorta miestä Hollannista. Haemme vielä toisen oppaan kyytiin ja lähdemme kohti Kätkävaaraa. Auton täyttää iloinen juttelu ja pojat ovat todella kiinnostuneita Suomesta ja Suomen luonnosta. Kysymyksiä s...

Pyöräretki Ounasvaaralle

Pyöräretki Ounasvaaralle uudella pyörällä. Ounasjoen ja Kemijoen yhtymäkohta  Pyöräretkestä muodostui erittäin miellyttävä kokemus. Matkalla pääsiin ihailemaan maisemia, hikoilemaan ylämäessä sekä saunan lauteilla ja myös kastumaan vesisateessa. Pyörän kunnostus Ensimmäinen steppi oli vaihtaa pyörään uusi etukumi. Kumin hain piheyksissäni Tokmannilta hintaan 10€, eipä tuossa paljoa häviä vaikka se huono oliskin. Kumin vaihtoon ei kätevältä mieheltä mennyt montaakaan minuuttia. Samalla säädin jarruja ja parantelin hieman penkin asentoa. Uusi kumi piti vielä käydä täyttämässä Erottajan Shellillä, sinne kävely olikin hyvä alkulämmittely pyörälenkkiä varten. Ei hieno, ei kallis, mutta toimiva  Ensimmäinen osuus: Rovakatu-talvikävelyreitin alku Reissuun mukaan pakkasin ainoastaan saunakamppeet ja juomapullon. Eväitäkin harkitsin, mutta lenkistä ei ollut tarkoitus tehdä älyttömän pitkää, joten luovuin niistä. Ensimmäinen vajaa kilometriä on helppoa asfalttitietä keskustan läpi joen ...