Siirry pääsisältöön

Vähän aiheen vierestä

Hieman aiheen vierestä

Lapin luontoa joudutte vielä odottamaan, niinku minäkin. Viikonloppuna keskitytään siihen.

Puhutaan tällä kertaa hetki harrastuksista.

Hiihtäminen on parasta


Mää tykkään ihan hulluna hiihdosta. Hiihdin nuorena tosi paljon, parhaimpana talven yli tuhat kilometriä. Sitten hiihto jäi armeijaa lukuunottamatta vuosikausiksi, kunnes pari vuotta sitten kokeilin ihan uteliaisuuttani isäni skinejä. Keli oli mitä mainion ja tuntui että täähän vois taas olla kivaa hommaa.

Seuraavana syksynä ostin omat sukset ja siitä se taas lähti. Eka talvena tuli pertsoilla hiihdettyä reilut 500 kilsaa. Toiselle talvelle ostin myös luistelusukset. Kausi alkoi 30.11. ja päättyi 13.4. kun tonni pyörähti mittariin. Siihen tuhanteen kilsaan mahtui vesisadetta, lumisadetta, tuulta, aurinkoa, pakkasta,  kaikkea mahdollista keliä mitä Suomen talvella on tarjota. Kauden huippuna oli reissu Ylläkselle pääsiäisenä ja nousu Kukastunturin puuttomalle laelle auringonpaisteessa. Kiitos vielä houstaamisesta Mallu&Henkka! 

Kukastunturin huipulla


Hiihto on muuten varusteurheilua, paskoilla kamoilla siitä ei tuu mitään ja kun sattuu hyvä pari alle niin elämä hymyilee. Esim mun luistelusetti on vähän liian löysä ja sillä vähän hankala hiihtää kun se suksi ei pysy suunnassa vaan hakee pikkuisen kokoajan. Jos mietitte hiihdon aloittamista, niin suosittelen laittamaan muutaman ylimääräisen euron kunnon kalustoon. Kysykää ammattilaisen apua ja paremman puutteessa vaikka minulta 😁 

Tällä kertaa Lappi jäi vähän vähemmälle huomiolle, palataan siihen viikonloppuna. Tulevissa blogeissa aiheina mm. Lapin luonto ja erilainen muutto.

Taustalla näkyy Yllästunturi


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyörällä Kopsukselle

Pyörällä Kopsukselle Kävimme isäni ja veljeni kanssa pyörällä Kopsukselle viikonloppuna. Ruska oli jo melkein ohi, mutta kivaa oli silti. Syötiin burgereita ja kerrottiin hyviä vitsejä. Kopsusoja paikkana Kopsusojasta on puhuttu paljon tässä blogissa. Kertokaa jos kyllästytte, minä nimittäin en kyllästy😁 Olen aikaisemmin kertonut Kopsukselta tässä , tässä ja tässä jutussa. Kopsuksella on tosiaankin meidän suvun vanha kultavaltaus. Purolla on kullanhuuhdonta alkanut alunperin joskus 1950-luvulla ja loppunut vuonna 2017. Paikalla on kuitenkin edelleen jäljellä vanha kämppä, sauna ja varasto. Kämpän kunto alkaa olemaan huononemaan päin ja sen tulevaisuus on vähän epäselvä. Ainakin kattoa pitäisi paikkailla, jos käyttöä halutaan jatkaa.  Kämpän kunto huononee, saa nähdä kauanko mökki vielä pysyy pystyssä. Tavat matkustaa kämpälle Kansallispuistojen sääntöjen mukaan puistossa saa liikkua vapaasti jalan, hiihtäen, meloen ja soutaen. Pyöräily taas on sallittu ainoastaan merkityillä re...

Lapin luonto ja omat suosikkipaikkani

"Lapin luonto luo outoa taikaa, Se on kaunis ja vertaamaton"  Näin alkaa Lapin tango. Siihen on hyvin tiivistetty Lappi ja sen luonto. Toki on väärin sanoa että se voitaisiin kuvailla muutamalla sanalla, Lapin luonnosta riittää tarinoita ja kerrottavaa enemmän, kuin maailmassa on aikaa. Mulle Lapin luonto on varsinkin aikuisiällä ollut paikka, missä sydämen syke hidastuu ja hengitys rauhoittuu. Lapin luonnossa ihminen rentoutuu ja isääni lainatakseni: " täällä velat muuttuu oikeasti saataviksi" Lapin luonnosta löytyy lukematon määrä uskomattoman hienoja paikkoja, kerron muutamasta itselleni erityisen merkityksellisestä paikasta. Kopsusoja/Kiirunakuru Ensimmäisenä tulee mieleen sukuni entinen kultavaltaus Kopsusojalla Urho Kekkosen Kansallispuistossa. Kävin siellä ensimmäisen kerran noin 10-vuotiaana isäni ja pappani kanssa. Valtaus sijaitsi tosiaankin kansallispuiston alueella, joten sinne ei mene tietä eikä siellä saa liikkua moottoriajoneuvoilla (pl huoltoajo ja p...

Filosofiaa rohkeudesta

Hurja startti, jatketaan filosofialla Huhhuh! Enpä ois uskonut, kahdella ensimmäisellä osalla yhteensä satoja lukukertoja, iso kiitos! Palautetta on myös tullut kivasti, kiitos myös siitä. Lappiin muutto lähenee päivä päivältä ja ajattelin vähän avata filosofiaa liittyen tähän ja muutenki elämään. Rohkeus  Mun omassa elämässä on aina näkynyt isosti rohkeus tehdä päätöksiä, rohkeus tehdä uusia asioita ja rohkeus hypätä tuntemattomaan. Tästä esimerkkinä mm muutto nuorena miehenä Tukholmaan ilman ruotsin kielen taitoa, ilman että tunsin sieltä ketään ja työhön mitä en aikaisemmin ollut tehnyt. Sillä reissulla tuli nuorelle miehelle aika monta asiaa vastapalloon ja tuli opittua asioita kantapään kautta. Se ei muuten välttämättä oo aina huonoin tapa oppia uutta. Toinen asia mikä mulle on ominainen piirre, on halu kokea uusia asioita. Kaverit varmaan tietääkin, että mua ei yleensä oo hirveän hankala houkutella mukaan vaikka kokeilemaan uutta lajia (pl. padel), lähteä urheilukatsomoon tai...