Siirry pääsisältöön

Talvea odotellessa

Talvea odotellessa, vielä on silti syksyä jäljellä

Ylä-Lapissa ruska alkaa pikku hiljaa olemaan ohi ja Rovaniemelläkin lehdet tippuu jo puista. Talvi alkaa tuoksumaan ilmassa, onhan sitä jo odotettu.

Ounasvaaran rinteeltä syksyn satoa



Talvi on minun suosikkivuodenaika


Kaunista😍😍

Olen aina pitänyt talvesta, ihan lapsesta asti. Iso osa lapsuuden muistoista liittyy nimenomaan talveen. Muistan lapsuuden vuosista Lapista mm. valtavat lumikinokset, ehkäpä aika kultaa muistot. Voidaanko kuitenkin porukalla sopia, että sillon oli ihan hulluna lunta Sodankylässä. Eräs hassu muisto ajoittuu noin vuoteen 2000. Tein takapihalle pienen hyppyrin lumilaudalle. Isosiskoni halusi hypätä siitä ihan vaan juoksemalla ja venäytti nilkkansa. Iskä totesi ainoastaan, että on ne vaan reikäpäitä nuo meidän tytöt. Sama sisko muuten ajoi ensimmäistä kertaa elämässään autoa minun Sierralla. Minä olin 14 ja sisko 18 tai 19. 

Talvella ollaan myös paljon ajettu autolla, enemmän kylki, kuin keula edellä. Eräs kaverini totesikin, että turhaan sää tuota tuulilasia edes puhdistat, sivuikkunoista sitä tietä joutuu kuitenkin katsomaan. Lapsuudenkotini lähelle aurattiin suolle aina talvisin talvitie puunajoa varten. Siellä käytiin iskän kanssa ajamassa. Meille lapsille se oli mahtava kokemus, iskälle varmaan enemmän pelottava. 


Talviharrastukset

Talvella pystyy harrastamaan kaikkia parhaita juttuja. Esimerkiksi moottorikelkkailua. Ensimmäisen kerran ajoin moottorikelkalla papan palstalla papan Karibolla. Sen jälkeen pääsin satunnaisesti kelkan rattiin kunnes aikuisiällä ostin ensimmäisen oman kelkan. Tässä välissä tuli yksi vuokrakelkka ajettua lunastukseen. Näistä kelkkareissusta riittäisi juttua varmana kokonaiseen kirjaan. Pitää niistäkin tehdä oma kirjoitus joku päivä. 


Ensimmäinen kelkkani, Lynx Rave RE 600 H.O.


Toinen rakas talviharrastus on hiihto, josta olen kirjoittanut jo tässä tekstissä. Hiihdin lapsena todella paljon, mutta jostain syystä se jäi vuosikausiksi, kunnes kevättalvella 2020 kokeilin isäni karvapohjasuksia ja innostuin lajista uudelleen. Viime talvena hiihdin hieman yli tuhat kilometriä ja tänä talvena olisi tarkoitus tuplata tämä määrä. Tavoitteen toteutuminen riippuu täysin töistä, jos on todella kiireinen talvi ja ei ehdi hiihtämään, 2000km voi jäädä haaveeksi. 


Salpausselältä löytyy yksi Suomen parhaimmista hiihtomaastoista


Odotukset ensi talvelle


Kukastunturi, tännekin pitää päästä uudestaan!

Ensi talvena on tosiaankin tavoite hiihtää yli 2000km. Se vaatii lujaa päätä ja mukavuudenhalun voittamista. Aika näyttää miten käy, en aio tuosta mitään stressiä ottaa. Leville aukeaa ensilumenlatu jo 7.10. joten siellä tulee todennäköisesti avattua hiihtokausi. Toinen mitä odotan on lumi, pimeys ja revontulet. Sydäntalvi, jos ei ole liian kylmää, on ihan mahtavaa aikaa. Kuitenkin vuoden paras aika on kevättalvi Lapissa. Aurinko paistaa, hanget loistaa ja kaikilla on hyvä mieli😎 Pitää sesongin jälkeen tehdä joku pitkä hiihtoreissu vaikka käsivarteen.


Kyllä tämänkin kelkan saa kiinni, kunhan on tarpeeksi huono kuski😂

Kelkkareissuja pitää kyllä tehdä enemmän kuin, viime talvena ajoin noin yhden kilometrin kelkalla. Toki työn puolesta tulee varmasti jokunen kilometri ajettua, mutta se ei tietenkään ole sama asia. Oma kelkka on reittiajoon vähän väärä kampe. Olen vähän miettinyt sen vaihtamista paremmin reittiajoon soveltuvaksi. Tai sitten pitää ajaa pelkästään ummella, ehtiihän tuota vielä miettimään. 

Tätä lisää ens talvena 😎


Kommentit

  1. Minä oon muutaman kerran ollu kyyissä ku ollaan menty kylki eellä 😁😁

    VastaaPoista
  2. Kerran mentiin rellulla ja tuli öljyt pihalle.. 😃

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos palautteesta, arvostan sitä

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pyörällä Kopsukselle

Pyörällä Kopsukselle Kävimme isäni ja veljeni kanssa pyörällä Kopsukselle viikonloppuna. Ruska oli jo melkein ohi, mutta kivaa oli silti. Syötiin burgereita ja kerrottiin hyviä vitsejä. Kopsusoja paikkana Kopsusojasta on puhuttu paljon tässä blogissa. Kertokaa jos kyllästytte, minä nimittäin en kyllästy😁 Olen aikaisemmin kertonut Kopsukselta tässä , tässä ja tässä jutussa. Kopsuksella on tosiaankin meidän suvun vanha kultavaltaus. Purolla on kullanhuuhdonta alkanut alunperin joskus 1950-luvulla ja loppunut vuonna 2017. Paikalla on kuitenkin edelleen jäljellä vanha kämppä, sauna ja varasto. Kämpän kunto alkaa olemaan huononemaan päin ja sen tulevaisuus on vähän epäselvä. Ainakin kattoa pitäisi paikkailla, jos käyttöä halutaan jatkaa.  Kämpän kunto huononee, saa nähdä kauanko mökki vielä pysyy pystyssä. Tavat matkustaa kämpälle Kansallispuistojen sääntöjen mukaan puistossa saa liikkua vapaasti jalan, hiihtäen, meloen ja soutaen. Pyöräily taas on sallittu ainoastaan merkityillä reitei

Tarinoita Kopsukselta

Tarinoita Kopsukselta, niitä riittää Kopsusoja, Kiirunakuru...tämä tuhansien (eikai sentään) tarinoiden paikka, josta olen kirjoittanut mm tässä . Itse olen täällä käynyt noin kymmenen kertaa ja joka reissulla on jotain jäänyt elävästi mieleen. Kopsusojan kämppä maaliskuussa 2014 Ensimmäinen reissu Reitti valtaukselle, nykyään enää kämpälle, kulkee Kopsusjärventietä ja viimeinen noin kilometri pitää mennä joko puronuomaa pitkin tai oikaista matalan harjanteen yli. Ensimmäisen kerran kävin Kopsuksella noin kymmenenvuotiaana isäni ja pappani kanssa. Muistan että poljimme puiston portilta kämpälle pyörillä. Minulla oli alla upouusi Nishikin etujousitettu maastopyörä. Pyörässä oli myös muovinen takalokasuoja, joka oli ainostaan edestä kiinni ja rämisi kokoajan polun kuopissa, pappa ei tästä tykännyt yhtään ja vähän meinasi pinna kiristyä. Muistan myös kun heräsin pimeässä kämpästä illalla myöhään ja ruoaksi söimme kuutiomakaronia ja nötköttiä, oli muuten hyvää. Luppo-Matin laavu Kopsusjärv